En ookkaan tänne vähään aikaan kirjoitellut, koska olen omaan blogiini keskittynyt. Sinne kun pitäisi eloa yrittää saada. Pidin tässä viikolla myös parin päivän tauon bloggaamisesta, koska mulla on ollut masennusta, stressiä, pelkoa, painajaisia yms. Ei siis mitenkään erityisen kivaa ole ollut. Nyt kuitenkin voin ihan hyvin. :)
Mulle ei oo kuitenkaan kauheasti mitään tapahtunut lähi päivinä. Oon yrittänyt tuskailla äikän tarinan kanssa, joka pitäisi olla tiistaina valmis. Oon kirjoittanut vasta muutaman sivun (suurin piirtein alun) ja sitten vähän niinku jämähdin. Se ei jotenkin tunnu etenevän tai oikeastaan en keksi miten jatkaa sitä. 8( No, huomenna sitten kirjoittelen sitä koko päivän ja nyt illalla vielä jos ehdin/jaksan/viitsin.
Eilen oli serkun synttärit, joista selittelin jonkin verran
täällä, eli jos kiinnostaa niin lukekaas sieltä. En nimittäin jaksaisi samaa stooria tännekin kirjoittaa... Se tuntuisi nimittäin jotenkin turhalta ja tylsäähän se tietenkin olisi.
Kuvaa kuitenkin löytyisi:
Tupeerasin hiuksiani kunnolla pitkästä aikaa ja tiedättekös mitä? Huomasin tuosta kuvasta vasta, että mulla oli koko päivän takana töyhtö. Kattokaa vaikka tota kuvaa oikeen tarkkaan. :,) Joo, ei sitten kukaan viitsinyt sanoa mulle mitään. Että kiitos oikein paljon. :D
Eilen heräsin jo viiden aikoihin aamulla, koska oli jotenkin paha olo. Tänään kuitenkin heräsin vasta kahdeksan aikaan. Tai vasta ja vasta. On se eiliseen verrattuna vasta. Oli ihan kiva, kun sai nukuttua ihan hyvin kerrankin ja sitten kun heräsi, niin tv:tä tuli jo jotain. Piirrettyjä. ♥ Olin kyllä koneellakin surffailemassa siinä välissä, niin jäi vahingossa Simpsonit katsomatta. Olin onneks nähnyt sen jakson, joten nou hätä.
Mutta tota joo, olin tänään taas kerran Ideaparkissa kiertelemässä ja tuhlaamassa rahaa. Löysin taas kerran muutaman jutun, jotka voisinkin esitellä.
paita: 14,95€/H&M (lahjakortilla !)
vyöt: 10€/2kpl/Europehouse
Sain viimeinkin ostettua jotain silla lahjakortilla, jonka sain joululahjaksi. Harmittelin yhteen aikaan sitä, kun sitä lahjakorttia ei voinut vaihtaa rahaksi. En nimittäin kauheasti ostele vaatteita H&M:ltä, mutta nyt löytyi ihan kiva paita. En Rolling Stonesia kuuntele, mutta olen jo pienestä pitäen halunnut tuollaisen paidan, missä on toi kieli tsydeemisydeemi.
Heip, multa muuten jäi ostamatta eräs asia. Meikkivoide. Käytin vikat tänään, joten täytyy pärjätä huomenna ilman. Paitsi jos lainaan äitiltä. Sillä nimittäin pitäis olla yhtä vaaleeta, ku mulla. Meen sitten vaikka koulun jälkeen ostaan ittelleni.